Suoraan sisältöön

Tasavallan presidentti Sauli​ Niinistön puhe suurlähettiläspäivillä 26.8.2014 - Suomen tasavallan presidentti

Suomen tasavallan presidentti
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
Puheet, 26.8.2014

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe suurlähettiläspäivillä 26.8.2014

Arvoisat suurlähettiläät, hyvät kuulijat,

tasan sata vuotta sitten, loppukesällä 1914, Eurooppa oli äkillisesti tempautunut suursodan pyörteisiin. Diplomatia ei osannut ehkäistä sotaa ennalta. Eikä se myöskään kyennyt pysäyttämään nopeasti syventynyttä kriisin kierrettä. Ensin oli uhoa, sitten tuli tuhoa. Eikä siinä edes yksi maailmansota riittänyt.

Tuo historian tapahtumasarja on hyvä pitää mielessä kun me tänään pohdimme meitä ympäröivää maailmaa ja Suomen ulkopolitiikkaa. Turvallisuuspolitiikan vanhat kysymykset, ne perimmäiset, eivät ole minnekään kadonneet. Ukrainan kriisi on raju muistutus siitä, ettei turvallisuus – kokonaisten kansakuntienkaan – ole itsestäänselvyys tai saavutettu etu. Ei edes Euroopassa.

”Idässä palaa, tänne tulvii sauhu”, runoili Yrjö Jylhä vuonna 1938 enteellisiä ajan merkkejä lukien. Palon savu tulee nyt Itä-Ukrainasta. Konflikti on alueellinen, mutta se vaikuttaa koko Eurooppaan ja laajemminkin kansainväliseen politiikkaan. Se vaikuttaa myös meihin.

Tähän kriisiin johtaneiden tapahtumien syitä ja seurauksia tullaan setvimään vielä pitkään. Tärkein tehtävä juuri nyt on palon laajenemisen estäminen ja sen sammuttaminen. Ja sitten, pidemmän horisontin takana, edessä on turvallisuuden rakentaminen uudelleen. Jos joku miettii, mikä on tämän kehityskulun vaihtoehto, niin sitä kyllä sopiikin miettiä.

Suomen kanta Ukrainan tapahtumiin on ollut selvä kriisin alusta alkaen. Tuomitsemme Ukrainan alueellisen koskemattomuuden ja suvereniteetin loukkaukset. Olemme olleet mukana asettamassa EU:n pakotteita Venäjään vaikuttamiseksi. Emme me voi jäävätä itseämme vastuusta sen suhteen, millaisin periaattein ristiriitoja Euroopassa ratkotaan. Emmekä voisi vain jäädä varjelemaan omia käytännön etujamme, kun yhteisiä arvojamme rikotaan.  

Me edustamme länttä ja läntistä arvopohjaa. Mutta ulkopolitiikkamme ei voi olla yksin kantojen ja periaatteiden eri suuntiin ilmoittelua. Lisäksi on tarpeen miettiä, mitä halutaan ja voidaan tehdä käytännössä. Ja sitten on myös yritettävä tehtävä se.

Mielestäni on selvää, että keskusteluyhteyksien ylläpitäminen eri toimijoiden välillä on tarpeen. Eihän se ole mitään muuta kuin diplomatiaa. Ja diplomatia on välttämätöntä, jos eri osapuolten näkemyksiä ja toimia halutaan kriisin keskellä käsittää. Ja se on väistämätöntä, jos askeleita kohti rauhanomaista ratkaisua aiotaan ottaa. Tämä oli toissaviikkoisen Venäjän ja Ukrainan matkani lähtökohta. Tietenkään emme ole tehneet tai tee tätä työtä yksin, vaan osana kokonaisuutta. Toimintamme tukee laajempia kansainvälisiä pyrkimyksiä konfliktin ratkaisemiseksi.  

Saimme tarkemman käsityksen Venäjän ja Ukrainan näkökannoista ja ajattelusta. Kriisin liennyttämiselle on tiettyä pohjaa, mutta tämä ei vielä takaa mitään. Ei edes sitä, etteikö tilanne voisi pahentuakin. Prosessi on helposti haavoittuva, kuten tuoreetkin tapahtumat osoittavat. Mutta kun virallinen keskusteluyhteys nyt aukeaa, kuten reilu viikko sitten Berliinissä ja tänään Minskissä, niin ainakin tiettyjä askeleita on otettu. Tilannetta on kuitenkin arvioitava Minskin kokouksen jälkeen uudelleen.

On tärkeää havaita, että Ukrainaa ei voida irrottaa laajemmasta yhteydestään. Tällä tarkoitan Venäjän ja lännen välistä suhdetta. Tuo suhde on sekin ajautunut epäluottamuksen ja vastakkainasettelun kierteeseen. Ukrainan konflikti on tälle laajemmalle kriisille sekä syy että seuraus. Diplomatian haaste onkin siis nyt suurempi, ei vain Ukrainan kokoinen. Eikä riitä, että puhutaan vain konkretiasta, vaan pöydälle on nostettava myös periaatteelliset kysymykset. Konfliktin ratkaisu on siksi EU:llekin vaikea prosessi. 

Me olemme maaliskuusta lähtien kuulleet monenkirjavia arvioita ja veikkauksia Venäjän otteista ja suunnitelmista. Johtopäätöksiäkin on ehditty vetää ja nopeita toimintasuosituksia antaa, usein ihan varmankuuloisesti.

Arvioisin kuitenkin, että vakavampi kansainvälinen keskustelu lännen ja Venäjän välisen kuilun repeämisestä on vasta alkuvaiheissaan. Ukrainan kriisin tuleva kulku on vielä tuntematon. On tarve syvälliseen harkintaan, myös itsekriittiseen. Ja meidän kannattaa kuunnella vähän niitäkin ääniä, jotka varoittavat juoksemasta syvälle uuteen kylmään sotaan äkkireaktiona, sivuilleen katsomatta ja miettimään pysähtymättä. Kyllähän sinne kuopan pohjalle nopeasti tippuu. Mutta ylösnousu onkin sitten toinen juttu.

Ukrainan kriisin vaikutukset ulottuvat Suomeen ennen muuta tämän laajemman kuvan, Venäjän ja EU:n vastakkainasettelun sekä turvallisuuspoliittisen epävarmuuden, kautta. Vastauksenkin on siten oltava laajempi. Meidän on EU:n jäsenenä pyrittävä ennen muuta siihen, että unioni kykenisi toimimaan kokonaisvaltaisesti sekä kriisin ratkaisemiseksi että laajempien vaikutusten hillitsemiseksi. 

Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa. Tilanne lähialueillamme on vakaa. Suomi ei myöskään ole turvallisuustyhjiö. Eikä meillä ole sellaiseksi myöskään varaa tulla. Tästä pidämme huolta niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

Ukrainan konflikti on herättänyt monissa maissa huolta ja keskustelua oman puolustuspolitiikan riittävyydestä. Suurin paine kohdistuu epäilemättä niihin maihin, jotka eivät ole pitäneet omasta puolustuksestaan huolta. Suomi ei näihin maihin lukeudu. Mehän emme koskaan ole poissulkeneet sotilaallisen voiman käytön mahdollisuutta Euroopassa. Tämän vuoksi olemme halunneet ylläpitää uskottavaa kansallista puolustusta, emmekä ole asettaneet painopistettä kriisinhallintaan.

Uskottavasta puolustuksesta meidän on huolehdittava myös jatkossa. Puolustusvoimat on toimeenpannut merkittävät säästö- ja tehostamispäätökset. Nyt ollaan kuitenkin tultu jo siihen pisteeseen, että vähemmän ei voi olla enemmän. Siksi puolustuksen voimavaroja on jatkossa syytä lisätä, jotta sekä välittömät lisätarpeet että pidemmän aikavälin haasteet voidaan kattaa.

Kyse ei ole vain rahasta. Sodankäynnin muodot ovat hybridisodan myötä kehittymässä osin täysin uudenlaisiksi. Varsinaisen sodan ja muun voimavaikuttamisen välinen rajalinja hämärtyy. Kyber- ja informaatiosodan keinojen merkitys on kasvussa. Käydään ehkä sotaa, muttei välttämättä olla sodassa. Samalla konfliktien nopeus on nousemassa uusiin mittasuhteisiin, kuten Krimillä nähtiin.

Tämä asettaa perinteisiin uhkakuviin pohjautuvan varautumisen uusien paineiden eteen. Suomen lähtökohdat eivät tässä ole kaikkein huonoimmasta päästä vahvan kokonaisturvallisuutta ja eri viranomaisten tiivistä yhteistyötä korostavan toimintatavan vuoksi. Mutta myös meillä puolustusta joudutaan arvioimaan tarkasti ajan kuvaa vasten niin suorituskykyjen kuin valmiuden osalta.

On ymmärrettävää, että Euroopan turvallisuuspoliittisen vakauden horjuessa Suomessa keskustellaan myös sotilaallisesta yhteistyöstä ja liittoutumisesta. Tämä keskustelu on paikallaan ja sitä kävimme ahkerasti jo kesällä Kultaranta-keskusteluissa.

Totesin jo vuosi sitten teille, ettei Suomen puolustusta voi ulkoistaa. Ellei itse halua kantaa vastuuta, muitakaan vapaaehtoisia tuskin löytyy. Toisaalta ei myöskään ole mitään uskottavaa erakkopuolustuk§sen mallia. Jo nykyaikainen teknologia sanelee tämän. Kansainvälinen yhteistyö ja sitä tukevan verkoston rakentaminen on nykypäivän puolustusratkaisuissa luonteva malli.

Olemme päättäneet yhdessä valtioneuvoston kanssa käynnistää turvallisuuspoliittista yhteistyötä koskevan kokonaiskatsauksen laatimisen. Siinä arvioidaan laajasti eri yhteistyösuuntia, kuten EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, Natoa, Pohjoismaista puolustusyhteistyö Nordefcoa sekä kahdenvälistä kumppanuutta esimerkiksi Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa. Katsauksessa arvioidaan yhteistyöverkostoamme laaja-alaisesti.

Kysymys ei siis ole mistään erityisestä Nato-selvityksestä. Nato-yhteistyössämme tapahtuu kehitystä tästä riippumattakin. Olemme Ruotsin kanssa päivittämässä Nato-kumpanuuttamme uuteen aikaan sopivaksi. Tämä toivoakseni vahvistuu ensi viikolla Naton huippukokouksessa Walesissa. Myös itse Nato elää selvien muutospaineiden aikaa, jossa oman alueen puolustuksen painoarvo kasvaa. Katsauksessa voidaan aikanaan arvioida, mihin suuntaan järjestö on kehittymässä. 

Mahdollisuus sotilaalliseen liittoutumiseen Naton jäsenyyden kautta säilyy jatkossakin yhtenä turvallisuuspolitiikkamme vaihtoehtona. Tätä koskevassa keskustelussa on hyvä yrittää muistaa kokonaiskuva, myös se, minkä karu oppimestari eli historia turvallisuuspolitiikan ja erityisesti suurvaltapolitiikan syvemmistä virtauksista antaa. Nato-jäsenyyskysymystä ei voi arvioida vain plussia ja miinuksia listaamalla, ikään kuin taulukkolaskentana. Eikä pidä katsoa yksinomaan juridiikkaa ja sääntöjä, sillä ei se Natokaan mikään kihlakunnanoikeus ole.  

Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehitys ei ole vastannut toiveitamme. Syitä siihen on monia. Mutta toivo ei kuitenkaan ole sammunut. Poliittinen sitoumus on olemassa. Keskinäisestä avunannosta ja solidaarisuudesta on säädöksenä sovittu. Lähivuosina panostukset liittyvät kriisinhallintaan, suorituskykyihin ja puolustustarvikeyhteistyön vahvistamiseen. Tätä perustaa meidän – varsinkaan meidän - ei ole mitään syytä vähätellä. Meidän pitää olla pikemminkin uutta yhteistyötä peräänkuuluttamassa ja rakentamassa.    

Pidemmän aikavälin näkymänä pidän selviönä, että Euroopan on katsottava turvallisuusasioissa eteensä aivan eri tavalla kuin tähän asti. Paine tähän on kasvamassa. Jo siksikin, että myös unionin eteläisessä naapurustossa palaa, ei vain itäisessä. Arabikevättä seurannut myllerrys Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä on seikka, jonka mittasuhteet ja vaikutus Eurooppaan eivät ole vielä selvillä. Eivät ne ainakaan Ukrainaa pienemmiksi jää, pikemminkin päinvastoin, kuten ulkoministeri taisi täällä eilen todeta. Eurooppa on siis tekemisissä kovan haasteen kanssa, jota huoli myös sisäisestä turvallisuudesta korostaa. Tähän on pakko vastata tiiviimmällä yhteistyöllä ja kovemmilla panostuksilla.

Hyvät ystävät, näinä aikoina Suomen ulkoasianhallinto – me kaikki – työskentelemme ja toimimme ajassa, joka eroaa siitä, mihin ehdimme jo tottua. Olen saanut havaita, että olette vastanneet haasteisiin eleettömällä, uhrautuvalla ja tehokkaalla tavalla. Erityinen kunnia kuuluu kaikille niille ulkoasiainhallinnon työntekijöille, jotka kovienkin paikkojen ja paineiden keskellä ovat jaksaneet ja hienosti pärjänneet.

Kiitos!

Tulosta
Tämä dokumentti

Päivitetty 27.8.2014

© Tasavallan presidentin kanslia Mariankatu 2, 00170 Helsinki, puh: (09) 661 133, Fax (09) 638 247
   Tietoa verkkopalvelusta   webmaster[at]tpk.fi